Tappajan Sydän

Vedän puusta yhden omenan ja tarkastelen sen muotoa sekä kuntoa. Se on kirkkaan punainen, tuoksuu hyvältä ja yksikään madonreikä ei pilaa sen täydellistä pintaa. Vilkaisen ympärilleni varmistaakseni, että kukaan ei näe.
Kun olen varma, että kukaan ei ole näkemässä pientä syntiäni, lipaisen huuliani ja haukkaan palasen omenasta.
Se maistuu jumalaisen hyvältä. Ei liian makea, eikä liian kirpeä. Täydellinen yksilö.
"Eikös meidän pitänyt leipoa piirakka näistä omenoista, kultaseni?" Naisen ääni sanoo takaani. Irvistän, kun tajuan kuka lauseen sanoi. Käännyn ympäri hitaasti ja nielaisen jauhamani omenanpalan äänekkäästi.
Siinä hän seisoo. Kädet puuskassa, hieman likaiset haalarit päällään, ruskeat hiukset heiluen hieman tuulessa. Hän on kuin jostain maalauksesta revitty enkeli todellisuuteen. Hymy kohoaa huulilleni, kun katson häntä.
"Anteeksi, mutta kun oli pakko varmistaa, että ovatko omenat todella niin hyviä, miltä näyttävät." Sanon puolustukseni ja kävelen kauniin naisen eteen hymyillen syyttömästi.
Hän katsoo minua tiiviisti kohottaen kulmakarvojaan, pitäen vieläkin käsiään puuskassa.
"Vai niin. Tiedät kai, että yksinäisen omenan maistaminen ei tee kaikista muista hyviä?" Hän vastaa ja nappaa omenan kädestäni röyhkeästi. Hän haukkaa siitä palasen ja sitä jauhaessaan, hän nostaa kulmakarvojaan taas kysyvään tapaan.
Hieron niskaani sanattomana ja naurahdan.
"Totta, en ajatellutkaan." Vastaan rehelliseen sävyyn ja saan naisen naurahtamaan.
Hän ojentaa omenan minulle ja nostaa täyden korin omenoita maasta.
"No, mennäänkö tekemään piirakkaa? Vai haluatko todella maistaa jokaista erikseen?" Nainen kiusoittelee ja iskee minulle silmää. Näytän hänelle vain sulavasti kieltä ja lähden hänen vierellään takaisin talolleni.

Hän leipoo aivan uskomattoman hyvää omenapiirakkaa. Koko keittiö on täynnä sen tuoksua.
Hajuaistini menee sekaisin, kun haistan hetkeä pitempään.
Hän kaulitsee taikinaa ja hymäilee suloisesti.
On kaksi asiaa, mitä arvostan tässä maailmassa. Hyvä ruoka on yksi. Jos mies voi nauttia jostain, niin se on hyvin tehty ruoka. Useat eri makuyhdistelmät ja itse jälkimaku, sekä täyteläinen ja ravintopitoinen ateria ovat minulle kuin palanen taivasta.
Toinen asia, jota arvostan, on minun vaimoni. Hän kyllä menee reilusti ruuan ohitse. Hänessä on vain jotain niin... sanoinkuvaamatonta kauneutta. Hän on kiltti minulle, vaikka olisin elämäni aikana satuttanut tuhansia ihmisiä.
Hän rakastaa minua sellaisena kuin olen, vaikka en olisikaan täydellinen. Hän täytti sydämeni mustan aukon ja antoi minulle mahdollisuuden elää elämäni onnellisena.
En koskaan toivonut mitään muuta, kuin Sashan. Hän on ihminen, jonka kanssa tunnen kuuluvani jonnekkin.
Hymyillen tulen takaisin todellisuuteen ja katson vaimoni leipomispuuhia.
Nousen ylös tuolistani ja kävelen hänen taakseen. Sipaisen hänen ruskeat hiuksensa pois tieltä.
Suutelen hänen kaulaansa hellästi ja kiedon käteni hänen ympärilleen. Sasha nostaa kätensä poskelleni ja suutelee minua suulle pitkään. Hän perääntyy hieman ja kääntyy ympäri. Vedän hänet itseäni vasten ja suutelen häntä uudestaan.
Niin paljon, kuin sydämeni minua käskee. Suutelen häntä kaikella sillä rakkaudella, mitä minussa on.
"Rakastan sinua, Sasha." Sanon hänelle siinä välissä, kun ehdin.
"Niin minäkin sinua, Markus..."

"Markus Harloy, valamiehistö on tuominnut teidät kuolemaan ja tämän osavaltion tuomari on vahvistanut tuomion. Onko sinulla mitään sanottavaa, ennenkuin tuomio täyttöönpannaan?" Jykevästi puhuva mies sanelee edessäni ja katsoo minua silmiin tiiviisti.
Avaan suuni, mutta en sano sitä, mitä minun piti sanoa.
"Omenoilta... Hän tuoksuu omenoilta..." Minun oli tarkoitus sanoa, hyvästi vaan paskanaama. Mutta jostain syystä, sanoin nuo sanat. Mies nyökkää jäykästi ja välinpitämättömästi.
"Markus Harloy, teidät teloitetaan sähkövirralla osavaltion lain määräämällä tavalla. Jumala armahtakoon sieluasi." Mies sanoo ja kääntää päänsä pois minusta. "Käännä kakkoselle."
Tunnen kipua. Tärisen tuolissa ja huudan tuskissani epämääräisiä sanoja. Kaikki ympärilläni pimenee hitaasti.

Hän leipoo aivan uskomattoman hyvää omenapiirakkaa. Koko keittiö on täynnä sen tuoksua.
Hajuaistini menee sekaisin, kun haistan hetkeä pitempään.
Hän kaulitsee taikinaa ja hymäilee suloisesti.
Hänen hiuksensa. Ne tuoksuvat omenoilta...