Elämällä on hintansa

Vanhojen tarujen mukaan, maailmamme loivat neljä Dominusta.
Neljä muinaista lohikäärmettä.

Aros, sininen Dominus. Hän loi taivaankannen ja meren sen pinnasta pohjaan asti.
Hänen hengityksestään tuli tuuli ja hänen siipensä saivat veden virtaamaan.

Morwon, keltainen Dominus. Hän antoi kaksi eriväristä silmäänsä valvomaan yötä ja päivää.
Kultaisen silmänsä hän asetti valvomaan päivää ja lämmittämään koko maailmaa.
Hopeisen silmänsä hän asetti vahtimaan yötä ja tuomaan turvaa pimeyden sekaan.

Eldros, vihreä Dominus. Hän loi jokaisen olennon maan päälle, ihmisistä hyönteisiin.
Hänen Elämän tulensa sai maan vihertämään ja sen olennot kukoistamaan.

Viimeisenä Ferwin, punainen Dominus, lensi maan yli ja syöksi tulellaan ihmisiin sekä eläimiin tunteet että mielen. Hän antoi ihmisille kyvyn ajatella ja luoda mitä ihmeellisimpiä asioita maan koristukseksi.

Viimeisenä neljä Dominusta kuitenkin lähettivät oman lapsensa maan päälle valvomaan elämää ja kuolemaa. Lohikäärmeistä tuli jumalkuvia ja ihmisten palvonnan kohteita.
Ihmiset kehittyivät muiden eläinten yläpuolelle. He rakensivat ja loivat mitä kauniimpia rakennelmia. Kunnes rakennusmateriaalit loppuivat. Kunnes ensimmäinen ihminen kuoli toisen kaltaisensa kautta.
Ihmiset alkoivat kiistelemään Dominusten vallasta. He uskoivat että vain yksi Dominus pystyi olemaan hallitsija.

Pohjoisen soturikansat uskoivat että mahtava Aros pani alulle koko maailman luomisen.
Lännen tasankojen ratsastajat uskoivat mahtavan Ferwinin olleen mahtavin.
Idän Keisarikunta omaksui Morwonin Dominuksista voimakkaimmaksi.
Eteläiset viidakkoheimot taas uskoivat että Elämän vihreä Dominus Eldros oli kaiken valtias.

Turhat sodat alkoivat riehua ympäri maailmaa ja ihmisiä vahtineet lohikäärmeet alkoivat pelkäämään pahinta.
He yrittivät parhaansa mukaan pysäyttää sodat, mutta lopulta itäinen Keisarikunta kääntyi itse vartijoitaan vastaan.
Lohikäärmeiden suomuista tehtiin panssareita, heidän hampaistaan keihäitä ja nuolenkärkiä, kun taas heidän verestään tehtiin parantavia juomia.

Neljä Dominusta katsoivat kauhuissaan lapsiensa kuolemaa ja päättivät sitten lopettaa tämän hulluuden. He ottivat takaisin ihmiselle antamansa pitkän iän ja terveyden, johon yksikään tauti ei voinut vaikuttaa.
Niin ihmiset aloittivat oman tuhonsa ja maailma alkoi hitaasti kuolla pois, Neljän Dominuksen huomion kadotessa."

"Minun mielestäni, tuo on täyttä potaskaa. Lohikäärmeet ovat vain eläimiä, joiden tappamisesta minä saan palkinnon. Oikeaa rahaa, eikä mainetta ja kunniaa.
Minä en usko vanhoihin taruihin tai mihinkään yliluonnolliseen. Lohikäärmeet eivät ole mistään taiasta luotuja olentoja, vaan elukoita, joiden päät minä katkon kuin miltä tahansa muultakin olennolta tässä maailmassa.
Minun nimeni on Martin Eleviek ja olen ammatiltani metsästäjä. Jotkut sanovat, että metsästäjän ammatti ei ole kunniallinen, vaan päinvastoin se on tunnottomille ja raaoille ihmisille.

Minulle se taas, on enemmänkin elämäntapa kuin ammatti. Jo pienestä lapsesta asti, yksikään lähimetsässäni asuneista pienistä suloisista jäniksistä ei ollut turvassa minun ansoiltani.
Toisin kuin muut minun ikäiseni, jotka leikkivät sotureita ja ritareita, minä vietin aikaani metsällä.
Harjoittelin ansojen tekemistä, tutkin eläimiä ja niiden tapoja. Tutustuin luonnon kiertokulkuun ja sen tärkeyteen.
Tapa tai tule tapetuksi, syö tai tule syödyksi.
Kun olin 10 -vuotias, tein ensimmäisen jouseni ja tapoin ensimmäisen petoni. Susi, joka oli jo pitkään tappanut kylän lampaita, eikä kukaan aikuinen metsästäjä ollut saanut sitä kiinni. Sitä jahdattiin koirin ja jalkajousin, mutta sitä ei vain löydetty. Toisin kuin muut, minä en etsinyt sitä, vaan annoin sen tulla minun luokseni.
Houkuttelin sen ansaan ja raahasin sen elottoman ruumiin takaisin kylään.
Olisittepa nähneet kaikkien ilmeet! Ne olivat todellakin näkemisen arvoisia.

Tuosta onnistumisesta asti olen kerännyt kokemusta ja kehittänyt taitojani. Niinä nuoruudenpäivinä minä toivoin vain yhtä asiaa enemmän kuin mitään muuta: Metsästää lohikäärmeitä.
Niiden sanotaan olevan jokaisen  metsästäjän unelmasaalista. Ylväitä ja mahtavia olentoja, joiden metsästäminen on aina yhtä jännittävää. Ensimmäisen lohikäärmeen jälkeen yksikään eläin ei enää tunnu haasteelliselta.

Lohikäärmeet ovat todellakin haastavia saaliita, eikä mikään aiheuta metsästyksen kiihkoa paremmin kuin ne.
Niiden kynnet kykenevät repimään ihmisen palasiksi helposti. Niiden keho on paksun ja teräksen kovan suomukerroksen peitossa, kaikkialta paitsi korvien takaa, kaulasta ja mahasta. Siksi niiden metsästäminen onkin haasteellista.
Niitä ei voi vahingoittaa kuin vain muutamaan kohtaan niiden kehossa."

Juoksen niin kovaa kuin vain jaloistani pääsen. Loikkaan edessäni häämöttävän kaatuneen puun yli ja väistän täpärästi ylitseni lentävän tulipallon. Kirottu susidraakki... Mikä ihme siinä on, että se ei suostu vain nukkumaan rauhassa, kun ammun nuoleni sen kaulaan?
Juoksen metsässä väistellen puita ja oksia, niin hyvin kuin suinkin voin. Takaani kuuluu kovaäänistä karjuntaa ja ryskettä, kun susidraakki juoksee perässäni kaataen mennessään nuoria puita, kuin ne olisivat vain heiniä sille.
Taas yksi tulipallo lentää ohitseni ja sytyttää edessäni olevan pensaikon palamaan.
Teen tiukan käännöksen vasemmalle ja tutkin samalla maastoa merkkieni varalta. Olen aikaisemmin merkinnyt metsään muutamaan puuhun tien, jota pitkin pääsen rakentamalleni ansalle. Harmillasta vain, että tuo takanani puuskuttava susidraakki taisi juuri polttaa yhden merkityn puun. Todella hurmaava pieni pakkaus.

Onnekseni huomaan kuitenkin yhden merkeistäni ja käännyn vuorostani oikealle. Hyppään alas pieneltä kielekkeeltä ja laskeudun alas sammalmättäälle. Draakki seuraa minua yhä, eikä aavista lainkaan mikä sitä odottaa. Ainakin odotan niin.
Vilkaisen taakseni ja näen draakin ilmestyvän jyrkänteelle. Se ei epäröi hetkeäkään, vaan loikkaa alas ja jatkaa takaa-ajoaan. Juuri niinkuin toivon sen tekevän.
Pieni metsäaukio häämöttää edessäni. Enää muutamakymmentä metriä ja pääsen turvaan.
Metsäaukolla kasvaa korkeaa heinää, jonka sekaan voin helposti piiloutua. Mutta ensin on saatava tuo sisilisko hieman hämilleen. Pääsen aukon reunalle ja käännyn ympäri nopeasti. Viskaan taskustani maahan valkoisen pullon, joka räjähtää kirkkaan valon kera. Lohikäärme päästä kimeän äänen ja peittää silmänsä, mutta jatkaa juoksuaan minua kohti. Nyt on aika piiloutua. Loikkaan heinän sekaan ja alan ryömimään kohti metsän reunaa.
Draakki juoksee metsäaukiolle ja alkaa hapuilla ympärilleen muristen. Sen silmät ovat vieläkin hieman heikkoina välähdyksestä, eikä se erota ympärillä olevasta maailmasta muuta kuin sumuisia hahmoja.
Ryömin vieläkin kaueammas draakista ja pääsen vihdoin aukion laidalle. Nousen hitaasti ja varovasti ylös, jotta draakki ei kuulisi minua. Painaudun erästä puuta vasten ja otan jalkajouseni valmiiksi. Nappaan varmistimen pois ja vedäns syvään henkeä. Vilkaisen aukiolle ja näen draakin kävelevän ympyrää. Sen suuntavaisto on vieläkin sekaisin, mutta kuulo on vielä tallella.

Vaivun hitaasti polvilleni ja nappaan vyöltäni veitsen. Katkaisen sillä köyden, joka pitää heinän seassa olevaa nukkea kiinni. Köyden katketessa nukke ponnahtaa pystyyn ja siihen kiinnitetyt kellot pitävät kovaa melua. Draakki karjaisee ja kääntyy kohti nukkea, ampuen tulipallon sitä kohti.
Tällä hetkellä loikkaan piilostani ja tähtään yhden vasaman suoraan draakin takaraivoon. Vasama lentää ilman halki, mutta draakki kääntää päätään juuri sillä hetkellä. Nuoli osuu sitä silmään ja tämä saa tietysti draakin karjumaan niin tuskasta kuin raivosta. Nyt se tietää missä olen ja lähtee rynnistämään minua kohti. Lataan kolmesti laukeavan jalkajouseni ja väistän lohikäärmeen hyppäämällä sen oikealle sivulle. Ammun taas yhden vasaman päästyäni polvilleni ja tällä kertaa se osuu draakin niskaan. Mutta tämä yksilö onkin hieman sitkeämpi. Se kääntyy ympäri ja lähtee uuteen hyökkäykseen. Nousen seisomaan, jotta draakki varmasti näkee minut. Hyppään tällä kertaa sen vasemmalle sivulle ja väistän täpärästi terävät kynnet, joiden aiheuttama ilmavirta tuntuu selässäni.
Pääsen taas polvilleni ja ammun vasaman kohti draakin niskaa. Draakki kääntää päänsä kohti minua ja vasama osuu sen panssaroituun otsaan, kimmoten siitä kuin hammastikku kivestä.
Draakki karjuu ja nousee takajaloilleen seisomaan, alkaen kerätä ilmaa suuhunsa. Kohta se ampuisi tulipallon ja kärventäisi minut. Harmin paikka, että sillä ei juuri nyt ole aikaa siihen. Nappaan vyöltäni pienemmän jalkajousen ja ammun "yllätyskärkisen" vasaman suoraan draakin kaulaan. Tämä kyseinen "yllätyskärki" muodostuu kolmesta terästä, jotka osuessaan johonkin pehmeään, uppoavat ensin syvälle ja sen jälkeen aukeavat, aiheuttaen hyvin vakavia ja ilkeitä haavoja. Tässä tapauksessa, ei hyvää draakille.

Peto laskeutuu neljälle jalalle ja alkaa hitaasti vajota makuulle. Sen äsken niin voimakkaat mylvinnät kuulostavat nyt vain vaivaiselta uikutukselta, kun se hitaasti vaipuu kuolemaansa. Se painaa päänsä heinikkoon ja katsoo minua vaalealla silmällään, kun kävelen sen pään viereen. Näen sen silmästä heijastuvan oman kuvani ja minun takanani kaartuvan taivaan. Hitaasti sen mylvintä hiljenee ja hengitys lakkaa kulkemasta. Se sulkee suuret silmänsä ja päästää viimeiset ilmat ulos keuhkoistaan.
En tiedä, mitä voin enää tehdä. Polvistun draakin valtavan ruhon viereen ja painan pääni sen suomuista kylkeä vasten.
Se tuntuu vieläkin lämpimältä, mutta kohta se on yhtä kylmä, kuin minun sydämeni.
"Anna anteeksi ja kiitos." Kuiskaan sen kuuroon korvaan ja otan vyöltäni suuren lihakirveen.

Heitän draakin verisen pään Keisari Azhitakin pöydälle ja katson häntä hetken odottaen.
Keisari laittaa sormensa yhteen ja hymyilee leveästi.
"Täydellistä, Metsästäjä." Keisari sanoo ja viittaa palvelijalleen merkiksi.
Palvelija kantaa pöytään koreasti koristellun arkun ja avaa sen, paljastaen sen sisällä kiiltävät kultakolikot.
"Kuten sopimus oli, tuot minulle susidraakin pään ja minä annan sinulle sen pään painon verran kultaa." Keisari toteaa ja levittää kätensä, kuin esitellen palkintoa. Minä vain murahdan ja kaadan rahat arkusta säkkiin.
Käännän selkäni asiakkaalleni ja avaan oven, kun Keisari avaa vielä suunsa.
"Oliko se todella kullan arvoista, Metsästäjä? Vai teitkö tämän vain huviksesi?"
Pysähdyn hetkeksi, mutta en edes käänny Keisaria päin vastatessani.
"Raha on vain muodollisuus. Työlläni on kulunsa."